torstai 11. huhtikuuta 2013


Ihanaa kevättä kaikille J!
Nyt alkaa lopultakin näyttää siltä, että kesä on tulossa, terassilta alkaa olla lumet sulaneet ja vesi tippuu räystäistä. Alkaa myös olla viimeiset hetket lähteä kevätjäälle nauttimaan upeasta aamuisesta  auringonpaisteesta, iltapäivällä saattaa jo saappaiden alla upottaa.
Anttolanhovin ravintolassa suunnitellaan jo kovasti kesää ja odotetaan, että pääsemme
kantamaan kesäkalusteita terassille. Sitä ennen toki katamme ihanan vappubrunssin ja juhlistamme kaikkia äitejä upealla äitienpäivälounaalla, käykääpä kurkkaamassa nettisivuiltamme menut ja kattausajat. Katamme tänä vuonna äitienpäivälounaan myös kodalle, jossa voi nauttia hyvästä ruuasta vähän erilaisessa ympäristössä.

Kesällä onkin sitten jonkin verran muutoksia tiedossa, Markus Maulavirta siirtyy muihin hommiin ja me kauniisti kiitämme häntä ihanista, ikimuistoisista kesistä täällä Saimaan rannalla. Markus on luvannut tulla kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, 28.-29.6., vielä kokkaamaan ja
moikkaamaan  asiakkaitamme vähän niikuin jäähyväisten merkeissä.
15.6 alkaen katamme taas päivittäin klo 13-16 Saimaan sapuskapöydän tirripaisteineen pöytään ja samana päivänä alkaa sitten kesän à la carte, josta pikkuisen olen jo saanut tietoja keittiömestariltamme Teemulta… näyttää ja kuulostaa taas niin herkulliselta. Grillauskausi aloitetaan virallisesti Juhannuspäivänä 22.6 ja sitä jatketaan 11.8 asti ainakin. Tänä kesänä grilli on auki joka päivä klo 18-22 – grillin äärestä löytyvät Otto ja Mika loihtimasta unohtumattomia makuelämyksiä. 

Sunnuntai 21.7. kannattaa  myös muistaa, silloin järjestetään täällä Hovin rannassa
ensimmäinen Hoviblues, jossa esiintyjinä Kapa Montonen & Bluesment Brothers.
Ranta-alueella on myös myynnissä ihania juomia ja grilliherkkuja, lapsille järjestetään
mukavaa ohjelmaa ja tilaisuuteenhan on vapaa pääsy.
Etelässä kuulemma näkyy jo vihertävää ruohoa lumipeitteen vieressä… minun takapihallani on vielä melkein metri lunta, joten sitä vihreyttä jään innolla odottelemaan.

Oikein ihanaa kevättä ja kesän odotusta kaikille, nautitaan kevään juhlista!!

t. Ella & salin väki

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Näyttääpä sille blogia tarkastellen, että pari kuukautta on hujahtanut väeltä työn touhussa.
Takana on myös ihana aurinkoinen ja vilkas pääsiäinen, kiitos vielä kerran kaikille vieraillemme. Alkuviikosta saimme iloisia "vauvauutisia" lampuriltamme Tuulalta, karitsoita on syntynyt kaiken kaikkiaan 25, tyttöjä 10 ja poikia 15. Tässä kuvassa on yksi viimekesäisitä lampaistamme - Biisi - nelostensa kanssa, onnea vaan emolle. Odotamme lampaita taas tulevalle kesälle kesäkuun alkupuolella. Kesää odotellessa on vielä hyvää aikaa nauttia kevään aurinkoisista ulkoilusäistä, maukkaasta ruuasta ja virkistää ihoa talven jälkeen Day Spamme hemmottelevilla hoidoilla. Tervetuloa piipahtamaan tai pitemmäksikin aikaa!

Eija Martikainen