maanantai 14. lokakuuta 2013


Junantuoma Anttolanhovissa

 

Sain kutsun työn puitteissa saapua tutustumaan Anttolanhoviin syyskuun viimeisellä viikolla. Ensimmäisten pakkasöiden jälkeen ilma oli jäinen, kun ajoimme Mikkelistä Anttolaan varovasti kesärenkaillamme. Matka Anttolanhoviin teki vaikutuksen, sillä maisemat – pitkät laskut ja nousut upeiden ruskametsien ympäröiminä – olivat pysäyttävän kauniit. Helsingistä matkanneena erityisesti metsärinteet saivat huokailemaan.

Odottaessamme Anttolanhovin aulassa hotellinjohtajaa Eija Martikaista, katselin ympärilleni ja ensimmäiseksi katseeni osui Miina Äkkijyrkän lehmäteokseen. Myöhemmin paljastui, että lehmä oli yksi monista taideteoksesta, joita Anttolanhovissa on. Tunnelma aulassa oli mukava sekoitus hotellia, kurssikeskusta ja kirjastoa.

Eijan saavuttua lähdimme ensimmäiseksi tutustumaan Art&Design-villoihin ja rakastuin niihin ensisilmäyksellä. Vaalea, pelkistetty puuarkkitehtuuri, suomalainen design ja taide ja ennen kaikkea näkymät syksyiselle Saimaalle saivat kaipaamaan lomaa luonnon helmassa. Huvilan saunassa leijaileva eilisiltaisten löylyjen tuoksu sai minut kuvittelemaan itseni hotellivieraaksi. Unelmissani kuljin aamutossuissa luonnonkivilattialla saunan pukuhuoneesta siihen makuuhuoneeseen, jossa on kattoikkuna ja takka.

Jatkoimme huviloista Anttolanhovin sympaattiseen savusaunaan, joka on tarkoituksellisesti jätetty 80-luvun kuosiin. Kurkistin pimeään pyhimpään ja nuuhkin jälleen, nyt savusaunan ominaistuoksua. Saunan kuistilta aukeni Anttolanhovin uimaranta ja Saimaan kirkkaat vedet.

Kävelyretkemme jäi hyisen ilman (ja puutteellisen varustukseni) vuoksi lyhyeksi ja palasimme takaisin päärakennukseen. Kävimme katsastamassa kuntoutustilat, day spa:n, yllättävän suuret sisäliikuntatilat ja uima-allasosaston. Tarkastimme vielä päärakennuksen huoneet, joista aukeni parvekenäkymät järvelle päin.

Ennen lounasta sain kunnian tavata alueen luonto-oppaan Tiinan, jota haastattelin Visit Mikkelin nettisivuja varten. Haastattelumme teimme kotaravintolassa, joka on tunnelmallinen juhlatila takkoineen ja järvinäkymineen. Istuessani kodassa ja kuunnellessani Tiinaa, jolle luonto on kaikessa läsnä koko ajan, aloin ajatella kuinka hienoa onkaan, että täällä kehäkolmosen toisella puolella on elämää. Ja se elämä tuntuu olevan varsin mukavaa.

Haastattelun jälkeen söimme vielä lounaan Rantaravintolassa. Tarjolla oli karjalanpaistia, porkkanamuhennosta, erilaisia paikallisherkkuja ja talon oman leipurin tuoretta leipää. Tiesin etukäteen Anttolanhovin lähiruoka- ja luomutarjonnasta, mutta tietämättömänäkin siitä olisin voinut sanoa, että ruoka maistui tuoreemmalta kuin moni muu maistamani. Liha oli uskomattoman maukasta, leipä lämmintä, perunat täydellisiä ja jälkiruoaksi tarjottu luumurahka kruunasi ateriamme.

Lounaan jälkeen jouduimme jättämään syksyisen Anttolanhovin ja autossa puhuimme pitkään, kuinka olomme oli jotenkin rauhoittunut ja ilmaantunut. Ei ihme, että Anttolanhovia käytettiinkin aikoinaan keuhkosairaiden kuntoutuspaikkana. Mäntymetsien teho on ilmiselvä.
Autossa vaivuin ajatuksiini ja mietin, jospa vielä joskus pääsisin toteuttamaan unelmani Art&Design-villan takallisesta makuuhuoneesta. Aivan kuin lupauksena tulevasta, takistani pelmahti savusaunan tuoksu.

Karoliina Saarnikko

 

torstai 11. huhtikuuta 2013


Ihanaa kevättä kaikille J!
Nyt alkaa lopultakin näyttää siltä, että kesä on tulossa, terassilta alkaa olla lumet sulaneet ja vesi tippuu räystäistä. Alkaa myös olla viimeiset hetket lähteä kevätjäälle nauttimaan upeasta aamuisesta  auringonpaisteesta, iltapäivällä saattaa jo saappaiden alla upottaa.
Anttolanhovin ravintolassa suunnitellaan jo kovasti kesää ja odotetaan, että pääsemme
kantamaan kesäkalusteita terassille. Sitä ennen toki katamme ihanan vappubrunssin ja juhlistamme kaikkia äitejä upealla äitienpäivälounaalla, käykääpä kurkkaamassa nettisivuiltamme menut ja kattausajat. Katamme tänä vuonna äitienpäivälounaan myös kodalle, jossa voi nauttia hyvästä ruuasta vähän erilaisessa ympäristössä.

Kesällä onkin sitten jonkin verran muutoksia tiedossa, Markus Maulavirta siirtyy muihin hommiin ja me kauniisti kiitämme häntä ihanista, ikimuistoisista kesistä täällä Saimaan rannalla. Markus on luvannut tulla kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, 28.-29.6., vielä kokkaamaan ja
moikkaamaan  asiakkaitamme vähän niikuin jäähyväisten merkeissä.
15.6 alkaen katamme taas päivittäin klo 13-16 Saimaan sapuskapöydän tirripaisteineen pöytään ja samana päivänä alkaa sitten kesän à la carte, josta pikkuisen olen jo saanut tietoja keittiömestariltamme Teemulta… näyttää ja kuulostaa taas niin herkulliselta. Grillauskausi aloitetaan virallisesti Juhannuspäivänä 22.6 ja sitä jatketaan 11.8 asti ainakin. Tänä kesänä grilli on auki joka päivä klo 18-22 – grillin äärestä löytyvät Otto ja Mika loihtimasta unohtumattomia makuelämyksiä. 

Sunnuntai 21.7. kannattaa  myös muistaa, silloin järjestetään täällä Hovin rannassa
ensimmäinen Hoviblues, jossa esiintyjinä Kapa Montonen & Bluesment Brothers.
Ranta-alueella on myös myynnissä ihania juomia ja grilliherkkuja, lapsille järjestetään
mukavaa ohjelmaa ja tilaisuuteenhan on vapaa pääsy.
Etelässä kuulemma näkyy jo vihertävää ruohoa lumipeitteen vieressä… minun takapihallani on vielä melkein metri lunta, joten sitä vihreyttä jään innolla odottelemaan.

Oikein ihanaa kevättä ja kesän odotusta kaikille, nautitaan kevään juhlista!!

t. Ella & salin väki

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Näyttääpä sille blogia tarkastellen, että pari kuukautta on hujahtanut väeltä työn touhussa.
Takana on myös ihana aurinkoinen ja vilkas pääsiäinen, kiitos vielä kerran kaikille vieraillemme. Alkuviikosta saimme iloisia "vauvauutisia" lampuriltamme Tuulalta, karitsoita on syntynyt kaiken kaikkiaan 25, tyttöjä 10 ja poikia 15. Tässä kuvassa on yksi viimekesäisitä lampaistamme - Biisi - nelostensa kanssa, onnea vaan emolle. Odotamme lampaita taas tulevalle kesälle kesäkuun alkupuolella. Kesää odotellessa on vielä hyvää aikaa nauttia kevään aurinkoisista ulkoilusäistä, maukkaasta ruuasta ja virkistää ihoa talven jälkeen Day Spamme hemmottelevilla hoidoilla. Tervetuloa piipahtamaan tai pitemmäksikin aikaa!

Eija Martikainen




perjantai 18. tammikuuta 2013



Hotellin vastaanotosta voi vuokrata esimerkiksi lumikenkiä




Tälle päivälle "luvattua" lumimyräkkää odotellessa ovat ajatukset kuitenkin jo lähestyvässä keväässä ja hiihtoladuilla. Itselleni mieluisinta on jäällä (lue tasaisella) hiihtäminen kevätauringon paisteessa, mutta työhuoneen ikkunasta katsottuna on mukava todeta, että vilskettä on Anttolanhovin 1,6 ja 5 km maastoladuillakin. Mainio lisä hiihtokilometreihin tulee yhdysladusta, joka lähtee kantatie 62 varrelta Vitjasenlahden laiturin vierestä kohti Anttolanhovia. Myös pulkkamäki ja napakelkka kotarannassa ovat valmiina, milloin muutoin olet viimeksi ollut napakelkan huimassa kyydissä?
Tervetuloa ulkoilemaan ja nauttimaan vaikka kuumasta kaakaosta reippailun lomassa.

Day Span kodikas odotustila
Helmikuun aikana herkutellaan ravintolassa ihanilla, rapeilla blineillä ja viikonloppuisin löytyy ravintolan lounaspöydästä edelleen parhaita makuja maalta -  ruokahalua voi ulkoilun lisäksi hakea vaikkapa
kuntosalilta. Lauantaisin on mahdollista nauttia myös day span hemmotteluhoidoista - tee aikavaraus hyvissä ajoin.


30.1.2013 Eija Martikainen